Nokian bussilinjastoon suunnitellaan muutoksia talvikaudelle 2026–2027

tiistaina 15. huhtikuu 2025 klo 09.24

Nokian linjojen 74–79 liikennöintisopimukset päättyvät kesäkauteen 2026. Liikennöintisopimusten päättyminen mahdollistaa uudistuksia myös muilla Nokian alueen bussilinjoilla.

Suunnitelmana on lisätä vuoroja Nokialta Tampereen keskustaan linjalla 72. Linjastoa yksinkertaistetaan niin, että yhä useammalla olisi vaihdoton yhteys Tampereelle sekä palveluihin Nokian sisällä. Vuorojen lisääminen suosituimmilla reiteillä edellyttää vähiten käytettyjen linjojen 73 ja 76 lakkauttamista.

Joukkoliikennelautakunta päättää uudesta linjastokokonaisuudesta 23. huhtikuuta ja liikennepalvelun kilpailutuksesta 21. toukokuuta. Kilpailutus alkaa lautakunnan päätöksen jälkeen, ja liikennöitsijä valitaan syksyllä 2025. Liikennöinti uusitulla linjastolla käynnistyy 3. elokuuta 2026.

”Haluamme lisätä palvelua alueille, joilla matkustajamäärät ovat kasvussa. Toisaalta kustannukset pyritään pitämään kurissa vähentämällä joukkoliikennettä alueilla, joilla sen käyttö on ollut vähäistä”, Nyssen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen kertoo.

Uusi linjastoehdotus talvikaudesta 2026–2027 alkaen

Ennallaan pysyvät linjat

  • 70 Harjuniitty - Nokia – Tampere
  • 77 Tottijärvi - Sammalisto - Nokia

Uudistetut linjat

  • 71 Nokia – Ilkan alue - Kankaantaka - Kalkku – Tesoma
  • 72 Vihola – Nokia – Tampere
  • 74 Sammalisto – Koskenmäki - Nokia
  • 78 Tottijärvi - Sarkola – Nokia
  • 79 Siuro - Linnavuori – Nokia- Kankaantaka - Ketolanmäki

Lakkautettavat linjat

  • 73 Keho - Nokia – Ilkan alue
  • 76 Nokia - Pirkkala

Yhteydet Nokialta Pitkäniemeen ja Pirkkalaan ovat jatkossa vaihdollisia Tesoman tai Tampereen keskustan kautta. Lakkautettavaa linjaa 73 Korvaavat linjat ovat Ilkan alueella linja 71, Kankaantakana linja 79, Ketolanmäessä linja 79, Koskenmäessä linja 74 ja Viholassa linja 72.

Linjastosuunnitelma Nyssen verkkosivuilla

Linjastosuunnitelma karttapalvelussa