Ajankohtaista
Nyssen vuosikertomus 2024: Vahvaa kasvua ja merkittäviä uudistuksia
maanantaina 17. maaliskuu 2025 klo 08.25
Nyssen juuri julkaistu vuosikertomus 2024 tarjoilee kattavan tietopaketin Nyssen tärkeimmistä tapahtumista ja uudistuksista. Mukana on myös muun muassa linja- ja liikennöitsijäkohtaisia tilastoja, tietoa tarkastustapahtumista ja Nysse-liikenteen käyttövoimista.
Vuosi 2024 jatkoi Nysse-liikenteen kasvua, ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus kasvoi reilusti. Matkoja tehtiin noin 53,7 miljoonaa, 6,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ratikkaliikenteen osuus Nysse-matkoista oli 31 prosenttia, yhteensä 16,6 miljoonaa matkaa.
Kesäkauden 2024 alussa otettiin käyttöön Läntinen linjasto -suunnitelman ensimmäiset linjastomuutokset. Uusi linjasto on ollut kokonaisuudessaan käytössä 7.1.2025 alkaen.
Vuoden 2024 alussa siirryttiin kuuden vyöhykkeen lippujärjestelmästä kolmen vyöhykkeen järjestelmään, ja vappuna tehtiin noin neljän prosentin korotus lippujen hintoihin.
Kansainvälisessä Best-tutkimuksessa Nyssen suositteluhalukkuus oli jälleen paras kaikista tutkimukseen osallistuneista Euroopan kaupungeista. Korkea asiakastyytyväisyys onkin kasvun ohella Nyssen tärkeä tavoite.
Toimintakate toteutui 0,7 miljoonaa euroa vuosisuunnitelmaa parempana, vaikka valtion joukkoliikennetuki pieneni 1,4 miljoonaa euroa budjetoidusta.
Matkamääriä voi seurata myös Nyssen tilastosivulla
Nyssen kyydissä tehtyjä matkoja voi tarkastella vuosi-, kuukausi- ja päivätasolla Nyssen verkkosivuilla. Taulukoissa esitetyt nousumäärät sisältävät kaikki Nysse-lipuilla tehdyt yksittäiset matkat busseissa, ratikoissa ja junissa.
Tilastosivun tiedot päivittyvät kerran kuukaudessa. Matkamäärien tilastoseuranta julkaistiin tammikuussa.