Syyskuu oli Tampereen Ratikan matkustajamäärissä ennätyksellinen

keskiviikkona 02. lokakuu 2024 klo 08.26

Tampereen Ratikalla rikkoutui syyskuussa ensimmäistä kertaa 1,5 miljoonan matkustajan rajapyykki. Syyskuun 12. päivä tehtiin myös uusi päiväkohtainen matkustajamääräennätys yli 66 000 nousulla.

Tampereen Ratikassa on tehty syyskuussa 1 527 360 matkalipun validointia, mikä on uusi kuukausikohtainen ennätys. Sitä edeltävä ennätys on huhtikuulta, jolloin ratikkaan tehtiin 1 480 060 nousua. Ratikassa rikottiin syyskuussa myös päiväkohtainen matkustajamääräennätys torstaina 12. päivä, jolloin matkalippujen validointeja tehtiin 66 354. Aiempi päiväkohtainen ennätys tehtiin vappuaattona 30. huhtikuuta 65 156 nousulla.

Ratikalla on tehty syyskuun arkipäivinä keskimäärin 58 000 matkaa. Lauantaisin matkoja on tehty keskimäärin 42 000 ja sunnuntaisin 28 000. Vuonna 2016 tehdyn Tampereen raitiotien vaikutusten arvioinnin mukaan ratikalla arvioitiin olevan noin 55 000 matkustajaa vuorokaudessa vuonna 2025, kun myös Santalahden ja Lentävänniemen välinen osuus on käytössä. Liikennöinti sillä osuudella aloitetaan 7. tammikuuta 2025.

Tampereen Ratikan matkustajamäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Tammikuun alusta syyskuun loppuun on tehty tähän mennessä noin 12 miljoonaa matkaa. Vastaava luku oli viime vuonna noin 10,6 miljoonaa ja vuonna 2022 noin 8 miljoonaa.


Tampereen Raitiotie Oy on Tampereen kaupungin omistama yhtiö, jossa osakkaina ovat myös Kangasalan kaupunki, Pirkkalan kunta ja Ylöjärven kaupunki. Yhtiö vastaa tilaajana Tampereen raitiotieinfrastruktuurin rakentamisesta, kalustohankinnasta ja rahoituksen järjestämisestä sekä raitiotiejärjestelmän toimivuudesta.

tampereenratikka.fi