Tulevalle talvikaudelle suunnitteilla vain vähän muutoksia

torstaina 23. tammikuu 2025 klo 12.35

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää Nyssen talvikauden 2025–2026 liikenteestä 29. tammikuuta. Liikennöinti talvikaudella käynnistyy maanantaina 4. elokuuta. Muutoksia on tällä kertaa suunniteltu vain vähän, ja niistä suurimmat koskevat koululaislinjoja ja viikonloppuliikennöintiä.

Ehdotetut muutokset

Linja 11 (Killo-Pere-Ratina-Petsamo) jatkaa jo kesäkaudella tehdyn päätöksen mukaisesti Pereeltä Killoon.  

Linjalle 18 (Atala-Tays, Kaupin kampus) muutetaan lauantain vuoroväli 15 minuuttiin. Vuorokohtainen matkustajamäärä on lauantaisin jäänyt 7,5 minuutin vuorovälillä suhteellisen vähäiseksi.

Linjalla 27 (Järvensivu-Pispalanharju) luovutaan lauantain liikennöinnistä aiemman päätöksen mukaisesti (joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2024 12.6.2024 § 49). Kuluvalla talvikaudella linjalla on tehty lauantaisin noin 80 nousua, ja yhdellä vuorolla on ollut keskimäärin alle 5 matkustajaa.

Linja 29 (Lamminpää-Tesoma-Ronganpuisto-Linnainmaa-Ojala) jatkaa jo kesäkaudelle tehdyn päätöksen mukaisesti Lamminrahkasta Ojalaan.

Linjan 37 (Olkahinen-Linnainmaa-Hakametsä) liikennöinti lakkautetaan Tampereen kaupungin koulupolkumuutoksen vuoksi. Linjalla on päässyt vaihdotta Koillis-Tampereelta Takahuhdin koululle, mutta oppilaat kulkevat nykyisin Sammon kouluun (muutos koulupolussa tapahtunut syksyllä 2024). Aitolahdentieltä pääsee Takahuhdin koululle muutoksen jälkeen vaihtamalla Linnainmaalla linjoilta 15 tai 18 Takahuhtiin kulkevalle linjalle 7.

Linjalla 96 (Kaislahti-Orivesi-Rovastinkangas-Oriveden asema-Kiikanmäki) liikennöidään arkisin noin tunnin välein. Linjalla korvataan linja 95KUTSU

Lempäälässä käynnistyvät Nyssen suunnittelemat ja kilpailuttamat lakisääteiset koulukuljetukset Säijässä (linja 56), Lastusissa (linja 59) ja Mattilassa (linja 57). Suunnittelua on tehty yhdessä Lempäälän kunnan sekä kylien asukkaiden kanssa vuoden 2024 aikana.

Tampereen kaupunki, esityslistat ja pöytäkirjat